sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sunnuntai

Tänään on ollut mukava päivä. En ole tehnyt mitään kummoisempaa. Olen vain nauttinut avomieheni seurasta. Joskus tekee ihan hyvää vaan nollata kaikki.
Teimme hyvää ruokaa. Kotitekoista kiinalaista: eli paistettuariisiä, johon on sekoitettu lihaa, katkarapuja, sipulia ja herneitä. Kannattaa ihmeessä kokeilla.
Kävimme myös kuvailemassa. Vielä on opettelemista, mutta pikkuhiljaa sitä oppii aina uusia asiota. Oma järjestelmäkamera helpottaisi paljon, mutta vielä en ole saanut hankkittua sitä, sillä kunnon kamerasta saa maksaa aika hyvän summan.
Ihanaa viikon alkua ja iloisia ajatuksia. Tässä teille kivaa musiikkia. :)

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Uusi syksyinen tyyli

Noin nyt se on vihdoinkin tehty: uusi tyyli. Tämä on blogini kolmas tyyli. Mitä mieltä olette tästä?
Minusta tämä tyyli sopii hyvin syksyyn.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Luovan tauon loppu (ja ehkä parempien postausten alku)

Hei, täällä taas. Tauko vähän venyi. Ehkä osasyynä on laiskuus. Yritän päivitellä tätä blogia nyt kun olen rahoittunut koulun alusta. Olen siis aloittanut audiovisuaalisen viestinnän opinnot. Tunnen, että tämä ala on se minun alani. Voin nyt sanoa, että pidän koulunkäynnistä.
Uutta tyyliä olen suunnitellut jo pitkään. Pitää enää vaan saada toteutettua se. Sitä odotellassa nauttikaa kaikki näistä raikkaista syysilmoista. Aaaww, syksy. <3