maanantai 9. toukokuuta 2016

Viime kuun suosikit

Ajattelin nyt pitkästä aikaa tehdä tälläisen "Kuukauden suosikit" -postauksen, koska näitä on kiva tehdä ja huomasin, että te lukijatkin pidätte tällaisista. Huhtikuun suosikit oli siinä mielessä vaikea tehdä, koska suosikkijuttuja on kertynyt niin paljon. Haastetta oli myös näiden juttujen kuvaamisessa. Minusta on tullut entistä kriittisempi siitä, mitä kuvia haluan blogissani julkaista. Näitä kuvia on tullut otettua muutamissa erissä... Aina silloin, kun on tullut hyvä visio.

Nyt kuitenkin päästän teidät tutustumaan minun huhtikuun suosikkijuttuihin!

Lempikosmetiikka


Tässä on kaksi tuotetta, joita käytän pävittäin.

LÓreal Parisin Nude Magique Cushion -tyynymeikkivoide on ollut todellinen yllättäjä. Luin tästä meikkivoiteesta muutamasta blogista, joten päädyin itsekkin sitä kokeilemaan. Minusta paras juttu tässä meikkivoiteessa on se, että sitä on todella helppo levittää, koska mukana tulee meikkivoiteen levittämiseen tarkoitettu meikkityyny. Meikkivoide on iholla todella kevyen tuntuinen, mutta on silti juuri sopivan peittävä. Olen ollut tähän tuotteeseen niin tyytyväinen, että menossa on jo toinen purkki.

Batisten kirsikan tuoksuinen kuivashampoo on todellakin rasvaisten hiusten pelastaja. Tuntuu, että omat hiukseni rasvoittuvat välillä turhankin nopeasti, mutta tämän tuotteen löydettyäni ovat rasvaiset hiukset historiaa. Ei tarvitse muuta kuin suihkuttaa kuivashampoota hiuksiin niin hiukset näyttävät hujauksessa todella hyvältä. Tämä kuivashamppoo tuoksuu myös todella hyvältä. Minulla ei ole mitää pahaa sanottavaa tästä tuotteesta. Tästä tuotteesta on tullut minun luottotuote.

Lempiruoka ja -juoma


Kuten jo viime postauksessa puhuin niin olen kova puuronsyöjä. Tässä kuussa suosikkini on Fazerin Alku -puuro, joka on maustettu omenalla ja inkiväärillä. Mielestäni maku on paljon raikkaampi, jos vertaa tavalliseen kaurapuuroon. Tämä puuro myös valmistuu todella nopeasti, joten puuron ehtii tehdä kiireisimpinäkin aamuina.

Suosikkijuomana on Pauligin Presidentti kausikahvi. Tätä kahvia on tullut ostettua tässä kuussa jo kaksi pakettia. Minusta tämän kahvin maku on todella miellyttävä. Minulle on tullut jonkinlainen himo "Pitää ostaa vielä, kun sitä on jäljellä!" Kuitenkin nämä kausituotteet surettavat minua. Juuri kun olet ihastunut, niin tuote häviää kaupan hyllyltä. Mitä mieltä te olette kausituotteista?

Lempitekeminen



Wreck this journal on varmaan paras kirjaostos pitkään aikaan. Sain tietää tästä kirjasta erään blogin kautta. Kirja vaikutti sen verran kummallisesta ja hauskalta, että minun oli pakko saada tälläinen myös itselle. Wreck this journal on nimensä mukaan päiväkirja, joka pitää tuhota. On mahtavaa tajuta kuinka luovilla tavoilla kirjaa voi tuhota. Itselläni on jo pitkän aikaa ollut innostuksen puute kaikkeen luovaan tekemiseen, mutta onneksi tämä kirja antaa paljon mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Tämän kirjan parissa minusta on alkanut muodostumaan "luova hullu". Olen kokeillut kaikenlaista kummaa tämän kirjan tuhoamisprosessin aikana ja hauskaa on ollut. Suosittelen tätä kirjaa ihmisille, jotka kaipaavat jotain "jännää" tekemistä. Jos sinusta tuntuu, että että olet jumissa eikä mikään luova tekeminen innosta niin kannattaa hankkia tämä kirja. Tämä kirja tarjoaa mitä kummallisempia ideoita ja ajatuksia tylsempiinkin päiviin.