torstai 22. helmikuuta 2018

7 parasta juuri nyt

Ajattelin tehdä postauksen asioista, jotka ovat minulle niitä lempparijuttuja juuri nyt. Tämä postaus oli tosi kiva tehdä, kun päässä liikkui paljon kivoja juttuja. Tässä on seitsemän juttua, jotka ovat minun elämässä parasta juuri nyt. :)



Pitkät rennot aamut on ihan parasta. Jos minulla on kiireetön aamu leipäilen rauhassa pitkään. Usein myös venyttelen kunnolla ennen kuin nousen sängystä ylös. Suosittelen kokeilemaan aamuvenyttelyä. Oma kokemukseni on ollut todella positiivinen.

Käydä lounaalla Salaattiasema ravintolassa. Yleensä syön päivän salaatin. Silloin tulee kokeiltua uusia makuja. En ole koskaan pettynyt. Salaattiaseman salaatit ovat kookkaita ja varmasti nälkä lähtee. Salaatti on myös terveellistä, joten tässä ravintolassa voi syödä hyvällä omatunnolla.

Lenkille lähtö vaikka aikaisemmin päivällä tuntuu, että en todellakaan lähde mihinkään. On hienoa saada itsensä liikkeelle ja mennä nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta.

Kokeilla uusia ruokia. On kiva kokeilla erilaisia makuja. En ole mikään superkokki, mutta olen yllättynyt, että olen saanut valmistetua hyviä ruokia. Onneksi nykyisin netistä löytyy hyviä helppoja reseptejä joten tälläinen amatöörikin voi onnistua.

Uusi televisio on ollut mahtava ostos. Siitä on ihan paras katsella leffoja. Nyt kun kotona on hyvät mahdollisuudet katsella isosta telkkarista kaikenlaista niin leffateattereissa käynti on vähentynyt. Netflixistä ja Yle Areenasta löytyy niin paljon katseltavaa, että usein tulee valinnan vaikeus.

Kevään tulo saa minut iloiseksi. Päivät valaistuvat, illat eivät ole niin pimeitä. Oih, tätä ihanaa valoa. Kumpa ilmatkin alkaisivat pian lämpenemään ja pääsisi kaivamaan kaapista kevät vaatteita.

Iltaisin kääriytyminen ihanaan kylpytakkiini, kun olen ottanut rentouttavan kuuman suihkun. Sain uuden kylpytakin joululahjaksi ja se on ollut todellakin hyvä lahja, koska käytän sitä joka päivä.


perjantai 2. helmikuuta 2018

Mulla on huolia nolla

Mietin hetken elämääni. Totesin: kaikki on hyvin. On hienoa sanoa tämä. On kiva huomata, että elämässäni ei tällä hetkellä ole murheita. Arki maittaa hyvin. Rehellisesti sanottunu nautin siitä. On kiva, kun viikossa on tuttu rytmi. Päivissäni ei yleensä tapahdu mitään mullistavaa, eikä tarvitsekkaan.


Elämässäni on ollut paljon vaiketa aikoja ja juuri ne ovat muovanneet minusta tämän vahvan ihmisen. Minusta ihmisen on koettava myös niitä ikäviä asioita, jotta oppisi nauttimaan niistä pienistäkin iloista. Yksi halauskin voi merkitä joskus paljon ja antaa voimaa jaksamaan, jos ei ole mikään paras päivä.

Rakastan yllätyksiä. Haluaisin niitä joka päivä. Toisaalta olisiko se enää yllätys, jos niitä satelisi koko ajan. Viime viikolla sain mieheltäni rocky road -suklaata. Se oli niin ihana juttu vaikka olikin pelkkää suklaata. Minusta yllätyksen ei tarvitse olla kuu taivaalta vaan se voi olla jotain pientä, koska ajatushan se tärkein on.

Millainen on sinun arki? Mitkä asiat tekevät sinut iloiseksi?